Vivago Oy lähtee uudelle vuosikymmenelle uusin voimin

18.12.2019

Niina Vilkas aloittaa Vivagon toimitusjohtajan roolissa 1.1.2020 alkaen

Niina Vilkas on toiminut Vivagon vt. toimitusjohtajana 8.10.2019 alkaen ja siirtyy yrityksen toimitusjohtajan tehtäviin 1.1.2020 alkaen. Niina Vilkas on toiminut Vivagon palveluksessa vuodesta 2016 ja viimeisimpänä Vivagon vt. toimitusjohtajan tehtävässä ja tätä ennen COO & QARA tehtävissä. ”Meillä on edessä mielenkiintoinen ja työntäyteinen tulevaisuus ja on hienoa päästä rakentamaan tätä menestystarinaa yhdessä hienon tiimin kanssa”, Niina Vilkas kommentoi tulevaisuutta.

Vivagon ainutlaatuiset hoito- ja hyvinvointiratkaisut tuovat turvaa kymmenille tuhansille ihmisille päivittäin

Vivago Oy on kehittänyt toimintaansa viimeisien vuosien aikana ja mm. yrityksen laatujärjestelmän ja liiketoimintaa ohjaavien prosessien rakentaminen sekä yrityksen perustoimintojen uudistaminen ovat luoneet Vivagolle uusia mahdollisuuksia niin kotimaan kuin viennin päämarkkina-alueilla.

Kumppaniverkostot ja uudet myyntipartnerikanavat niin Suomessa kuin Euroopassa mahdollistavat Vivagon kasvua kansainvälisesti tunnetuksi toimijaksi terveydentilan monitoroinnissa. Vuoden 2019 lopussa yksityisasiakkaille avatun palvelukanavan kautta Vivago tarjoaa ikääntyvälle väestölle palveluita turvallisen kotona asumisen tueksi.

Lisätiedot:

Niina Vilkas
Toimitusjohtaja, Vivago Oy
040 731 4494
[email protected]

Kimmo Haahkola
Hallituksen puheenjohtaja, Vivago Oy
050 380 8603
k[email protected]
 

Vivago® kehittää älykkäitä ratkaisuita ennakoivaan hoitoon. Innovatiiviset ratkaisut kattavat koko hoitoketjun – kotihoidosta, palveluasumiseen ja tehostettuun palveluasumiseen sekä sairaaloihin ja kuntoutukseen. Vivago-ratkaisun tuottamat automaattihälytykset ja terveystieto lisäävät turvallisuuden tunnetta ja tukevat jokapäiväistä hoitotyötä sekä mahdollistavat hoidon vaikuttavuuden seurannan. Reaaliaikaiset ilmoitukset kertovat muutoksista henkilön terveydentilassa ja mahdollistavat yksilöllisen sekä ennakoivan hoidon.

Terveysteknologian edelläkävijänä Vivago varmistaa Euroopassa jo kymmenien tuhansien ihmisten turvallisuuden. Vivagon ainutlaatuiset ja patentoidut ratkaisut on palkittu useilla kansainvälisillä tunnustuksilla. Vivago-ratkaisut perustuvat omiin kliinisesti validoituihin terveydentilan ja turvallisuuden algoritmeihin, jotka todistettavasti parantavat päivittäisen hoidon tehokkuutta ja laatua. Korkealaatuiset tuotteet valmistetaan Suomessa.

Lehdistötiedote (pdf)