Ikääntyvien vanhempien terveydentila ja selviytyminen arjessa huolettavat

18.11.2019

Vanhustenhoitoa ja vanhusten arjen haasteita kartoittavaan tutkimukseen* osallistui lähes tuhat vastaajaa

Vanhustenhoitoa ja vanhusten arjen haasteita kartoittava tutkimus toteutettiin yhteistyössä Vivagon ja A-Lehtien toimesta. Tutkimus toteutettiin A-lehtien verkostossa kesällä 2019 (31.5. - 9.6.2019).

Tutkimuksen taustaa: Kyselyyn vastasi yhteensä 922 henkilöä, joiden omat vanhemmat ovat yli 60-vuotiaita. Vastaajista noin puolet (48%) on 45-55 -vuotiaita, suurin osa (82%) naisia ja reilut kaksi kolmasosaa (69%) asuu muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Vastaajien vanhemmista lähes puolet (47%) asuu yli 50 km päässä lapsistaan ja yli kolmeneljäsosaa (78%) omassa kodissa yksin tai puolison kanssa.

Ikääntymisen ja terveysongelmien myötä hyvinvoinnin ja terveyden rooli kasvaa entistäkin tärkeämmäksi – myös huoli läheisen voinnista kasvaa

Tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta 45-55-vuotiaasta on huolissaan ikääntyvien vanhempiensa selviytymisestä arjessa ja eniten huolta aiheuttaa vanhempien terveydentila. 63% vastaajista kertoo juuri vanhempien terveydentilan olevan eniten mietityttävä asia. Avoimissa vastauksissa nousivat esiin erityisesti huoli tapaturmista yksin ollessa, avun hälyttäminen, yleinen jaksaminen, arkiaskareiden hoitaminen ja yksinäisyys.

45-55-vuotiaat ovat nuorempiin verrattuna erityisen huolissaan vanhempiensa pärjäämisestä arkiaskareissa, riskistä loukkaantua ja turvallisuudesta.

 

Luottamus tulevaisuuteen vanhustenhoidossa rakoilee – läheisistä noin joka kolmas olisi valmis käyttämään rahaa vanhempiensa palveluihin

Lähes puolet tutkimukseen vastanneista (43 %) on sitä mieltä, että tulevaisuudessa vanhuksia tullaan Suomessa hoitamaan heikommin kuin tänä päivänä.

Läheisistä noin joka kolmas olisi valmis käyttämään rahaa vanhempiensa palveluihin. Tutkimuksen vastanneiden kesken eniten kiinnostusta herätti hankkia ratkaisuja turvan ja terveydentilan seurantaan sekä liikuntakykyä tukevat palvelut. Avoimissa vastauksissa korostuivat apu arjen askareissa, sosiaaliset tarpeet, ihmisten kohtaaminen, virikkeellinen toiminta sekä ruokapalvelut. Usein vanhemmat pärjäävät omillaan tai omaisen avustaessa ja siksi palveluita ei osteta.

Vivagon turvallista elämää ja arkea tukevat palvelut ovat nyt myös yksityisasiakkaan ulottuvilla

Vivago Oy on vuonna 1994 perustettu henkilökohtaisen terveysteknologian edelläkävijä, jonka kehittämien älykkäiden ratkaisuiden avulla seurataan ja analysoidaan kellon käyttäjän unen määrää ja laatua, aktiivisuutta, vuorokausirytmiä sekä yleistä toimintakykyä reaaliaikaisesti.

Vivago-palvelu vahvistaa turvallisuutta ja automaattiset hälytykset sekä ilmoitukset voinnin muutoksista auttavat reagoimaan voinnin muutoksiin. Palvelussa voidaan antaa läheisille näkymä kellon käyttäjän hyvinvointitietoihin ja myös käyttäjän tekemät hälytykset voidaan ohjata läheisille. Lue tarkemmin lehdistötiedotteesta

Lisätiedot:
Satu Ruissalo
Markkinointijohtaja, Vivago Oy
puh. 040 935 4449, [email protected]

 

Lehdistötiedote (pdf)