Aktigrafiaseuranta tukee mielenterveyskuntoutusta

Porin kupeessa sijaitsevalla Harjavallan sairaalalla on pitkä perinne mielenterveystyöstä. Sairaanhoitaja Rami Eklund on työskennellyt yksikössä 16 vuoden ajan. Vuonna 2018 Eklund osallistui opinnäytetyöllään Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK), Tallinnan teknillisen yliopiston eHealth-laboratorion sekä Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikön yhdessä järjestämään ja Sitran rahoittamaan Terveyspalvelujen analytiikka -pilottikoulutukseen, jossa etsittiin digitalisaatiosta ja hyvinvointiteknologiasta apua sairaanhoidon haasteisiin.

Eklund vahvistaa, että nykyisellään melkein ainoa keino mitata hoidon vaikuttavuutta perustuu oireiden seurantalomakkeisiin, hoitojaksojen pituuteen ja potilaiden ennalta suunnittelemattomien uusien hoitojaksojen määrään. Hänen mukaansa digitaalisuudesta kyllä puhutaan paljon ja mahdollisia digitaalisia menetelmiä on olemassa, mutta niiden käyttö mielenterveystyössä on vielä lapsenkengissään. Varsinkin sairaalajakson jälkeen kotiin siirryttäessä yhteys potilaaseen katkeaa, eikä erikoissairaanhoidossa ole enää keinoa seurata tämän vointia ja puuttua siinä tapahtuviin muutoksiin.

Opinnäytetyössään Eklund koekäytti Vivago-kelloa osastonsa potilailla sekä kartoitti yleisemminkin teknologisten apuvälineiden potentiaalia psykiatrisessa sairaanhoidossa. Opinnäytetyössä oletettiin, että Vivagon järjestelmää voitaisiin käyttää hoitomuotojen ja lääkityksen vaikuttavuuden seurantaan sekä voinnin muutosten havaitsemiseen sairaalajakson jälkeen kotona.  Lisäksi järjestelmän arvo potilaan opetuksessa, ohjauksessa ja motivoinnissa tunnistettiin ja haluttiin kokeilla sitä käytännössä. Yksi tärkeä selvityksen kohde oli se, kuinka hyvin potilaat hyväksyisivät ympärivuorokautisen seurannan ylipäätään, koska osa psykiatrisista potilaista saattaa kokea seurannan ahdistavana ja kieltäytyä siitä kokonaan.

Kuntoutusosaston potilaista kaksi testihenkilöä suostui kaksiviikkoiseen Vivago-pilottiin. Asiaa auttoi se, että kello koettiin riittävän moderniksi ja normaalin kellon näköiseksi, eikä sen käyttäminen edellyttänyt sen kummempia toimenpiteitä. Ensimmäinen koehenkilö sai masennukseensa ECT-hoitoa (psykiatrista sähköhoitoa) sairaalassa, ja hänen hyvinvointiaan seurattiin sekä ECT-jakson loppupuolella että kotiutuksen jälkeen. Potilas piti ranneketta kädessään koko kahden viikon seurantajakson ajan. Hoitojen jälkeen potilaan vointi oli katsottu niin hyväksi, että hänet voitiin kotiuttaa. Potilaan vuorokausirytmi kuitenkin romahti välittömästi kotiutuksen jälkeen. Potilas jätti saapumatta sovituille avohoitokäynneille ja muutenkin häneen oli vaikea saada kontaktia. Eklundin näkemys on, että juuri tämänkaltaisissa tapauksissa Vivago-seuranta voi mahdollistaa ongelmiin puuttumisen ennen niiden pahenemista ja kenties välttää sairaalahoidon kokonaan.

Toinen potilas siirtyi kuntoutusosastolta aktiivisempaa osallistumista edellyttävälle avo-osastolle. Suljetulla kuntoutusosastolla häntä kuvattiin potilaaksi, joka ei tee mitään muuta kuin makaa vuoteessa osallistumatta toimintaan. Avo-osastolla potilaan aktiivisuus lisääntyi, mikä tuli hoitohenkilökunnalle positiivisena yllätyksenä. Tämä nähtiin myös aktivisuuskäyrillä, joissa havaittiin esimerkillisen hyvä vuorokausirytmi ja aktiivisuus. Eklund tapasi potilasta seurannan aikana kolme kertaa ja keskittyi positiivisen palautteen antamiseen sekä perustelemiseen Vivago-käyrien avulla. Vaikka potilas ei itse ollut kiinnostunut omaseurannasta Vivago MOBILE -sovelluksen avulla, hän oli kuitenkin kiinnostunut kuulemaan aktiivisuuskäyristään hoitajalta. Kaiken kaikkiaan potilas koki koekäytön myönteisenä ja helppona tapana osallistua, koska se ei vaatinut häneltä mitään suurempaa ponnistelua. Eklundin mukaan juuri tällaisena positiivisena ja motivoivana työkaluna Vivago sopii myös psykiatrisille potilaille.

Eklund kertoo, että Vivago-testauksen rohkaisevat tulokset herättivät kollegoiden keskuudessa mielenkiintoa. Hän haastatteli muun muassa kuntoutusosaston osastonylilääkäri Sanna Valtasta ajatuksista, joita Vivago-seuranta hänessä herätti. Valtasen mukaan seuranta on järkevää, jos potilas kykenee sitoutumaan siihen. Selkeä vuorokausirytmi on yksi merkittävä asia potilaan kuntoutumisen kannalta. Valtanen arvioi, että kellon avulla voitaisiin saada nykyistä tarkemmin tietoa siitä, milloin mania alkaa taittua ja masennus tai toimintakyvyn heikkous parantua. Seurantaa voitaisiin käyttää hoitotulosten seurantaan toki lääkehoidon osalta, mutta myös sähkö-, magneettistimulaatio-, vibroakustisten tms. hoitojen seurantaan ja siitä saattaisi olla apua potilaiden painonhallinnassa tai ainakin liikkumismotivaation lisäämisessä.

Rami Eklundin kokeilu oli omiaan lisäämään tietoisuutta aktiivisuusseurannan suhteen ja se auttaa näkemään seurannan potentiaalin potilaiden parhaaksi.